lauantai 29. marraskuuta 2008

Lämmikettä käsivarsille

Kuun alussa liityin Ravelryyn kaverin suosituksesta. Sieltä löytyi varsin ihana ohje kämmekkäille.


Evangeline kämmekkäät

Kämmekkäät on kudottu Novitan Luxus Cloud -langasta 4 mm muikoilla. Alkuperäisessä ohjeessa ei peukalolle tehty peukalokiilaa. Ensin minäkin kudoin kiilattoman version, mutta kokeiltuani sitä se ei oikein sopinut käteeni, joten purin ranteeseen asti ja kudoin uudelleen kiilallisena. Toinenkin kämmekäs tuli purettua ranteeseen asti, kun huomasin tekeväni toista vasemman käden kämmekästä. Onneksi lanka purkaantui helposti. Muitankin mokia tuli tehtyä. Oikean käden kämmekkäästä olen tähän mennessä laskenut kuusi väärin kudottua silmukkaa. Niistä vain tosin yksi on helposti huomattavissa ja sekin kämmennen puolella. Vasemmasta ei ole vielä toistaiseksi löytynyt yhtään virhettä.

Voisin oikeastaan kutoa toisetkin kämmekkäät samalla ohjeella, mutta vain pidemmät kyynärpäihin asti olevat.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Lohikäärmehuivi

Kaipasin syystakkiini piristystä kun yksistään se oli niin hirvittävän tylsän näköinen. Kaverini ehdotti Lohikäärme huivia, joten päätin kokeilla sitä. Kaverini kutoma huivi kun oli varsin kivan näköinen.


Lohikäärmehuivi, erillisen kuvaajan puutteessa
malliksi pääsi vanhemman puolenen nalle-herra.

Oma luomukseni on ollut lähes valmiina jo jonkin aikaa. Kiinnitys mekanismi puuttui ja puuttuu edelleen. Lankana käytin poltetun oranssista Novitan Teddyä. Huivi on noin 140 cm pitkä joten silmukoitakin oli ihan mukava määrä. Ihanan nopeasti valmistui, vajaassa viikossa, kun päivässä ehtii kutomaan vain muutaman tunnin. Vieläkun jostain keksisi renkaan tai jonkun muun kiinnitysvälineen.