perjantai 19. joulukuuta 2008

Punainen pipo


Ravelryn kautta löytyi hieno Jacques Cousteau- pipo. Pitihän se sitten ommella oikeaoppisesti punaisesta. No punainen piposta olisi varmaan tullut ilman Jacques Costeauta. Suht nopea vaikka ohjeen tekijä kertoo ompelevansa pipon reilussa kolmessa tunnissa niin minulla siihen meni reilut kolme päivää (tosin vain muutaman tunnin päivässä). Kuvassa pipo ei näytä mitenkään erityisen hienolta, pitäisi muistaa ottaa siitä parempi kuva jossain vaiheessa.

Ravelry on kyllä vähän vaarallinen paikka. Tässä kuussa on tullut ostettua enemmän lankoja kuin muuten vuodessa. Projekteja alkaa olla jo jonoksi asti. Olisi niin kivaa neuloa / virkata kaikkea kivaa, mutta käyttöäkin neulomuksille pitää olla.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Hajamielinen sateenvarjo

Lisää lorukorttivaihtoja tämä tosin taitaa jäädä viimeiseksi vähään aikaan. Ilmiselvästi tauon paikka kun en saanut näin yksinkertaisia kortteja valmiiksi dl:ään mennessä vaan meni parisen päivää yliaikaa.

Tällä kertaa loruksi valitsin Hajamielisen sateenvarjon. Toteutuksellisesti kortti ei ole mitään huippuhienoa. Kaksi edellistä ovat paljon parempia. Ideat oli vähän vähissä kuvaa varten, mutta kun se loru on mielestäni hieno. No kuitenkin yksin kertainen toteutus muutamalla erilaisella paperilla ja kartongilla.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Joulun odotusta

Joulukuu ja aika valmistautua jouluun. Kynttilät ikkunoihin ja parvekkeelle laitoin ensimmäisenä adventtina kuten lapsuuden kodissani on tapana. Ovikranssi vaihtoi syysasunsa jouluasuun tänään.

Syksyinen ovikranssi


Jouluinen ovikranssi

Syksyiseen kranssiin olin varsin tyytyväinen, jos jätetään huomioimatta naapurien ovellansa murjomat omenat. Jouluisessa saisi olla joko pidempi tai leveämpi nauha niin että suurempi osa kranssista peittyisi sillä. Jos sitten ensivuonna löytäisin nauhaa joka olisi leveämpi ja silti mieluinen.