keskiviikko 25. elokuuta 2010

Lepakko, antilooppi ja jääkarhu

Pähkäillessäni olenko kirjoittanut kaikista askarteluistani ja käsitöistä blogiin totesin että kolmet lorukortit on bloggaamatta. Tässä ne ovat.

Lepakko lorukortissa toisella puolella loruna on Marsa Pihlajan Lepakko käyttää tutkaa. Toteutus on varsin yksinkertainen ja mielestäni onnistunut tai no lepakosta olisi voinut piirtää nätimän mutta omat kykyni eivät siihen riittäneet.



Antilooppi lorukortissa on myöskin Marsa Pihlajan runo Antiloopin komea loikka tosin tällä kertaa. Tätä väkertäessä ihmettelin että miksi olen ostanut ruskeaa kartonkia enkä paperia. Paperista olisi ollut paljon helpompi leikata tusinan verran antilooppeja kuin kartongista.



Jääkarhulorukortissakin on Marsa Pihlajan runo toisella puolella; Jääkarhu ja ilmastomuutos. Tämä on yksinkertaisimmasta päästä tekemissäni lorukoirteissa. Jääkarhu maisemineen on tulostettu, väritetty ja liimattu kartonki taustaan. Ensin yritin itse piirtää jääkarhua mutta totesin piirrustuslahjani vajavaisiksi ja etsin sopivan kuvan netistä.

Ei kommentteja: